Kognitiivisena tavoitteena on se, että lapsi oppii luontoon liittyvät käsitteet eloton ja elollinen ja ymmärtää näiden sanojen merkityksen. Elollisen luonnon käsitettä laajennetaan myös käsitteisiin elävä ja kuollut. Tutustutaan myös käsitteisiin rakennettu ja rakentamaton ympäristö. Lapsi oppii myös luokittelemaan elinympäristössään tekemiään havaintoja. Olennaista on se, että lapsi ymmärtää, mikä ero on elollisen ja elottoman luonnon välillä sekä millä tavoin esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa luontoon (koivu näyttää talvella elottomalta, mutta on kuitenkin elossa). Tällaisen prosessoinnin ja pohtimisen jälkeen myös kuolema-teeman käsittely saattaa olla helpompaa (se on aihe, josta jokseenkin kaikki 6-vuotiaat ovat kiinnostuneita) eli luontoaihetta voi hyvin integroida myös uskonto- ja eettiseen kasvatukseen.
Opintokokonaisuus on suunniteltu esiopetuksen opetussuunnitelmien pohjalta. Keskeisenä oppimisen muotona tässä opintokokonaisuudessa ovat lapsen itsensä tekemät havainnot ja tutkimukset omassa elinympäristössään, mikä on tavoitteena myös valtakunnallisissa esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet).
Toiminnallisena tavoitteena on opetella digikameran käyttöä sekä kuvien siirtämistä tietokoneelle ja niiden käsittelyä eri ohjelmien avulla. Myös lähiympäristöön tehtävät retket tukevat oppimisen toiminnallisuutta, samoin tutun ympäristön aktiivinen tarkkailu ja tietoisten havaintojen tekeminen. Tätä tavoitetta tukee myös aiheeseen liittyvä leikki.
Niikon mukaan on tärkeää, että "lapselle ei pidä opettaa tiedettä vaan antaa löytää se itse". Opettajan tehtävä on tajota puitteet ja mahdollisuuksia lapsen omaehtoiselle oppimiselle. (Niikko 2006).
Tässä opintokokonaisuudessa digikameran ja tietokoneen käytön harjoittelulla on keskeinen rooli, ja se liittyy esim. Muhoksen kunnan esiopietuksen opetussuunnitelman tavoitteeseen, jonka mukaan opetuksen tulee kehittää koneiden ja laitteiden käyttöä ja ymmärtämistä. Tämä opintokokonaisuus voi tukea oppilaita oppimisessa käyttämään tieto- ja viestintätekniikkaa kehitystasonsa mukaisesti osana omaa oppimisprosessia, mikä on myös Muhoksen kunnan esiopetuksen yksi tavoite (Muhoksen kunnan esi- ja perusopetuksen kuntakohtaisen opetussuunnitelman yleinen osa).
Affektiivisena tavoitteena on tarjota lapselle elämyksiä hänen omassa lähiympäristössään sitä tietoisesti tarkkaillen ja yksityiskohtia havainnoiden. Esimerkiksi valokuvien ottaminen hämärässä on ihan erilaista kuin päivänvalossa. Myös eläinten tarkkailu niiden luonnollisessa elinympäristössä on kiinnostavaa: oravia, erilaisia lintuja, hyönteisiä tai matoja on kaupunkiympäristössäkin mahdollista havaita.
Näin voidaan tukea elämyksellisen ympäristösuhteen muotoutumista. Esim. Ojasen ja Rikkisen teoksen mukaan elämyksellisen ympäristösuhteen luomiseen voidaan pyrkiä mm. retkeilyn ja havaintokyvyn kehittämisen avulla sekä taide- ja ympäristökasvatusta yhdistämällä (Ojanen & Rikkinen 1995). Opintokokonaisuus on samassa linjassa myös Oulun kuntakohtainen esiopetussuunnitelman kanssa: opintokokonaisuuden avulla voidaan tukea lapsen luontosuhteen muotoutumista, joka on yksi esiopetuksen tavoite Oulussa (Oulun kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelman linjaukset 2001).
Sosiaalisena tavoitteena on, että lapsi tekee yhteistyötä toisten lasten kanssa ja voi ottaa vastaan ja tarjota vertaistukea. Samalla harjoitellaan sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoja, mm. opitaan neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja.
Piaget'n kehitysteorian mukaan lapsen kognitiivisen kehityksen vaihe esikouluiässä mahdollistaa toisten näkökulmien ymmärtämisen, ja jaetun ymmärryksen muodostaminen on mahdollista (Vilkko-Riihelä & Laine 2005b).
Tässä opintokokonaisuudessa voidaan harjoitella yhteisöllistä tiedon rakentamista Hakkaraisen ym. kehittämän tutkivan oppimisen mallia soveltamalla (Hakkarainen, Bollström-Huttunen, Pyysalo & Lonka 2005). Tutkivan oppimisen mallissa pyritään yhteisöllisesti tarkentamaan jokin tutkimuskohde ja -ongelma, muodostamaan sitä koskevia kysymyksiä ja selityksiä ja luomaan ja arvioimaan näin uutta asiaa koskevaa jaettua ymmärrystä ja tietoa. Kysymysten esittäminen toisille ja erityisesti miksi-kysymyksiin vastaaminen ovat yksi perusta oppimiselle. Opettajan tehtävä on tukea oppilaiden kysymys-vastaus-sykliä ja yhteisöllistä tiedonrakentamisprosessia. (Paavola, Hakkarainen & Seitamaa-Hakkarainen 2006).
Opintokokonaisuuden vaiheiden esittelyn yhteydessä on esitetty siinä toteutuva tutkivan oppimisen osa. Tutkivan oppimisen osia ovat mm. Kontekstin luominen, Ongelmien asettaminen, Työskentelyteorian luominen, Kriittinen arviointi, Syventävän tiedon hankkiminen, Tarkentuvan ongelman asettaminen, Uuden työskentelyteorian luominen ja Jaettu asiantuntijuus (Hakkarainen ym. 2005).
2. Oppimisympäristöt
Tässä työskentelyssä fyysisinä oppimisympäristöinä toimivat eskariryhmän luokkatila sekä sen lähiympäristö (rakennettu ja rakentamaton luonto)
Lev Vygostkyn mukaan lapsen ajattelu kehittyy nimenomaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa aikuisten, muiden lasten ja koko oppimisympäristön kanssa (Vilkko-Riihelä & Laine 2005b). Tässä opintokokonaisuudessa sosiaalisen oppimisympäristön muodostaa lapsiryhmä opettajineen ja avustajineen sekä kuvausretkillä mahdollisesti tavatut ihmiset (esim. vastaantulevalta koiranulkoiluttajalta voidaan kysyä lupaa koiran kuvaamiseen ja samalla voidaan jutella koirista muutenkin - ja oppia jotain uutta.)
Virtuaalisena oppimisympäristönä toimivat eskariyhteisön/koulun omat kotisivut, jonne oppimisprosessin tuloksena laadittavat pelit linkitetään. Tästä muodostuu myös oma sosiaalinen ympäräsitönsä, sillä pelaamaanhan voi tulla periaatteessa kuka tahansa.
3. Mihin tarpeeseen opintokokonaisuus on suunniteltu?
Tvt:n käytön haasteet esiopetuksessa liittyvät lähinnä resursseihin (mm. Pekkarinen 2001) ja opettajien riittämättömään teknologian osaamiseen ja opetuskäyttöön (Kankaanranta & Puhakka, 2008). Haluamme tällä opintokokonaisuudella tarjota esimerkin siitä, miten esikoulunopettajat voisivat mahdollisimman helpolla ja yksinkertaisella tavalla käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa lasten ajattelun kehittymisen tukena (vrt. Kangassalo 2001). Välineenä tässä tehtävässä käytetään digikameraa ja tietokonetta, joten suuria investointejakaan ei tarvitsisi tehdä kyseisen opintojakson toteuttamiseksi. Lisäksi opintojakso on sellainen, että sen voi helposti integroida useaan eri oppiaineeseen. Tvt:n käyttö tarjoaa lisää havainnollisuutta ympäristö- ja luonnontiedon opetukseen: elävän ja elottoman luonnon oppimiseen liittyvien kohteiden taltioiminen digikuvaksi säästää luontoa ja toisaalta itse otettujen kuvien tallettaminen, käsittely ja jakaminen mahdollistaa oppimisen jatkumisen myöhemminkin esimerkiksi kotona.
4. Oppimistapahtuman eteneminen
1. vaihe
Aluksi lapsille opetetaan digikameran käyttöä ja he saavat vapaasti kuvata toisiaan ja ympäristön kohteita. Samalla harjoitellaan kuvakulmien etsimistä, lähikuvien ottamista, tarkentamista ynnä muita valokuvaamiseen liittyviä teknisiä taitoja. Kamerat voivat olla lasten vapaasti käytettävissä ja tässä vaiheessa opettaja voi siirtää parhaita otoksia esim. ryhmän kotisivulle tai lapsen omaan digitaaliseen kasvun kansioon tai lähettää niitä vanhempien sähköpostiin. On huomattava, että lapsen kuvien liittäminen verkkosivuille edellyttää lupaa huoltajilta.
Seuraavaksi lasten kanssa käsitellään aihetta "Elollinen ja eloton luonto" tutkivan oppimisen mallin avulla (Hakkarainen ym. 2005). Lapset saavat kertoa tekemistään luontohavainnoista ja esittää kysymyksiä. Ajattelun haastamiseksi heitä rohkaistaan luomaan selittäviä intuitiivisia työskentelyteorioita kysymyksiin. Opettajan tehtävä on ohjata lasten keskustelua kohti tieteellisesti oikeaa käsitystä ilmiöstä (Havu & Järvinen 1997). Yhdessä vertaillaan ilmiöitä eri vuodenaikoina ja pohditaan mitä eroa on elollisella ja elottomalla luonnolla. Kun keskustelun avulla on löydetty olennaisimmat erot voidaan jo alustavasti ryhmitellä joitakin asioita elollisiin ja elottomiin, esim. kivi on eloton, puu on elollinen.
Lähikehityksen vyöhyke -käsitteen mukaisesti annettaessa lapselle mahdollisuus esittää kysymyksiä hänellä on myös valmius ottaa vastaan tätä aihetta koskevaa tietoa. Näin tieto on sellaista, jonka lapsi voi ikänsä, kehitystasonsa ja aiempien skeemojensa puitteissa oppia. (Vilkko-Riihelä & Laine 2005b)
3. vaihe (Tutkivan oppimisen osa: Syventävän tiedon hankkiminen)
Kun tehtävään liittyvät käsitteet on selvitetty siirrytään luontokohteiden valokuvaamiseen. Lapset jaetaan pienryhmiin (3 lasta voisi olla hyvä ryhmän koko) ja ryhmä tekee yhdessä havaintoja ja ottaa valokuvia. Hienoa olisi, jos jokaisella olisi kamera käytössä, mutta yksikin kamera ryhmää kohti riittää. Tässä tarjoutuu samalla mahdollisuus harjoitella tasapuolista vuorottelua ja yhteistyötä muutenkin. Lasten tehtävänä on kuvatessaan pohtia jo sitä, kumpaan ryhmään kuvattava kohde voisi kuulua. Retkiä voidaan tehdä useitakin, esim. sadesäällä voi havaita jotakin (esim. niitä matoja) joita ei poutapäivinä näy. Aiheen käsittelyä on mahdollista jatkaa myös ympäri vuoden, jolloin vuodenaikojen vaihtelun aiheuttamat muutoksetkin näkyvät kuvissa.
4. vaihe
Retken jälkeen opetellaan uusi tekninen taito, eli kuvien siirtäminen kamerasta tietokoneelle esim. photoshop-ohjelman avulla. Tämä vaihe toteutetaan pienryhmissä niin että opettaja/avustaja on koko ajan mukana ja varmistaa, että siirto onnistuu. (Lapselle on turhauttavaa, jos tehty työ menee hukkaan). Samalla lapset voivat arvioida ja valikoida ottamiaan kuvia: mikä on esim. teknisesti heikkotasoinen ja voidaan poistaa tai onko useita kuvia samoista kohteista, jolloin osasta voidaan luopua.
5. vaihe (Tutkivan oppimisen osat: Kriittinen arviointi, Syventävän tiedon hankkiminen, Tarkentuvan ongelman asettaminen)
Kun kaikkien ryhmien kuvat on tallennettu, niitä tarkastellaan yhdessä dataprojektorin avulla. Kuvien sisältöä pohditaan ja arvioidaan. Samalla niitä luokitellaan elollisiin ja elottomiin. Samalla kerrataan näiden termien merkitystä. Lapset saavat esittää kysymyksiä. Opettajan johdattamana laajennetaan edelleen elollisen käsitettä elävään ja kuolleeseen, esim. puistossa kasvava puu on elävä, pihalta löytynyt puukeppi kuollut.
6. vaihe (Tutkivan oppimisen osa: Jaettu asiantuntijuus)
Seuraavaksi lapset saavat opettajan avustuksella ryhtyä muokkamaan koko ryhmän ottamista kuvista muistipelejä esim. Macromedian Director-ohjelmalla. Pelejä varten kuvia voidaan ryhmitellä paitsi elollisiin ja elottomiin myös tarkemmin, esim. eläimet, puut, kasvit, kivet jne. Lapset työskentelevät ryhmissä ja opettelevat kuvankäsittelyä ja muita tarpeellisia teknisiä taitoja.
Pelin laatiminen on aika haasteellista ja jos ei opettajalla ole tarvittavaa tietotaitoa, tarjoutuu tässä loistava mahdollisuus kouluasteiden rajat ylittävään yhteistyöhön. Apua voidaan pyytää lähialueen yläkoulujen, lukioiden tai ammatillisten oppilaitosten tietotekniikan opiskelijoilta ja opettajilta. Yhteistyö tarjoaa monisuuntaisen oppimisen mahdollisuuksia ja on erityisen luontevaa yhtenäisperuskoulussa, jolloin eskarit ja yläkoululaiset voisivat yhteistyön merkeissä tutustua toisiinsa ja samalla kokemus yhteisestä koulu- ja oppimisympäristöstä lujittuu. Yhteistyöstä voi löytyä ratkaisu myös mahdolliseen resurssiongelmaan esim. tietokoneiden riittävän määrän tai pelin tekoon tarvittavan ohjelman suhteen.
7. vaihe
Lapset saavat pelata itse laatimiaan muistipelejä. Tarkoitus on, että peleistä laadittaisiin verkkoversiot, joita lapset voisivat pelata myös kotikoneiltaan ja mielellään interaktiivisesti siten, että kaveri pelaa samaa peliä omassa kodissaan. Näin lapset voivat näyttää myös vanhemmilleen, kuinka hienon pelin ovat osanneet tehdä ja "opettaa" heitäkin pelin pelaamisessa.
8. vaihe
Lasten kanssa keskustellaan oppimisprosessin kulusta ja arvioidaan, mitä opittiin, mikä oli helppoa, mikä vaikeaa, mitä he vielä haluaisivat aiheesta tietää jne. Tätä reflektointia tapahtuu luonnollisesti pitkin matkaa, mutta lasta on ohjattava myös tietoisesti pohtimaan omaa oppimistaan ja valitsemiaan oppimismenetelmiä. Samalla harjoitellaan myös palautteen antamista ja vastaanottamista, sillä merkityksellistä on myös toisilta lapsilta, opettajilta ja vanhemmilta saatu palaute.
Arvioinnissa oleellista on se, että ei arvioida vain työn lopputulosta vaan koko prosessia: työskentelyä yksin ja ryhmässä sekä oppimista itsessään. On myös huomioitava arvioinnin merkitys lapsen itsetunnon ja minäpystyvyyden kehittymisen näkökulmasta: tavoitteena on auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan ja kehitysmahdollisuuksiaan, ei esittää kritiikkiä lapsen tuotoksia kohtaan.
Erityisen tärkeää on ohjata lapsia antamaan rakentavaa palautetta toisilleen niin että arvoidaan toisen suoriutumista ja aikaansaannoksia, ei lasta itseään.
9. vaihe (Tutkivan oppimisen osa: Uuden työskentelyteorian luominen)
Vaikka varsinainen oppimisprojekti onkin saatettu päätökseen, aiheen työstämisen tulee jatkua edelleen. Opittuja taitoja voidaan hyödyntää myöhemminkin. Esimerkiksi voidaan ottaa lisää kuvia, joita käytetään eri tavoin: tehdään uusia pelejä, valokuvanäyttely, joulukortteja tai vaikkapa kuvakirja teksteineen. Taitojen ja tietojen karttumisen myötä voidaan oppimista syventää ja samalla löydetään uutta opittavaa ja ehkä myös havaitaan jotakin uutta siinäkin, mikä on aikaisemmin opittu.
5. Oppimistapahtuman integrointi
Elollinen - eloton aiheen käsittelyä voidaan helposti integroida muuhun opetukseen. Esimerkiksi valokuvien ottaminen sinänsä on jo kuvataiteen opetusta, mutta aihetta voidaan työstää myös piirtämällä ja maalaamalla. (Esim. sarjakuva: puu eri vuodenaikoina.)
Taide- ja ympäristökasvatukseen liittyen voidaan keskustella siitä, mitkä kuvat ovat lapsista kauniita (tai rumia), ja pohtia liittyvätkö ne rakennettuun ympäristöön (ihmisen rakentamaa) vai luonnonympäristöön.
Äidinkielen puitteissa otettuhin kuviin voidaan kehitellä tarinoita ja samalla pohtia sitä, mitä on tapahtunut ennen kuvan ottamista ja mitä tapahtuu sen jälkeen.
Valokuvaaminen ja kuvankäsittely tietokoneella edellyttää avaruudellista hahmottamiskykyä ja loogista päättelyä voidaan harjoitella myös asettamalla eri retkien aikana samasta kohteesta otettuja kuvia aikajärjestykseen (kesä-syksy-talvi-kevät). Näin lapsen loogis-matemaattiset taidot harjaantuvat.
Eettiseen ja uskonnolliseen kasvatukseen aihe luo hienon taustan. Jos tämä projekti alkaisi heti syyslukukauden alussa, olisi luontevaa liittää pyhäinpäivän tienoille retki hautausmaalle ja siitä päästäisiin sitten kuolema-teeman käsittelyyn: ihminen on osa elollista luontoa ja kaikki elollinen syntyy elää ja kuolee, niin myös ihminen.
Lapsi konkretisoi kokemuksiaan leikin avulla (esim. Niikko 2006). Liikuntatuokioihin ja ulkoiluun voisi liittää Elollinen - eloton -leikin: kukin lapsi on vuorollaan leikin johtaja ja nimeää erilaisia asioita, esim. puu, kukka, talo, kivi, lapsi... Jos aihe on elollinen, toiset alkavat hyppiä paikallaan ja loruilevat: "Kasvaa, kasvaa, kukka kukka kasvaa." Jos sana kuvaa elotonta luontoa, kyykistyään hiljaa paikoillaan ja loruillaan kuiskaten "ei kasva, ei kasva, kivi ei kasva". Tällainen leikki on eräänlaista vastavuoroisen opettamisen alkeisharjoittelua. Leikin avulla on myös mahdollista hauskalla tavalla vahvistaa opittua ja samalla leikki tuo oppimiseen mukaan kehollisen elementin.
6. Oppimistapahtuman affordanssit
Marjaana Veermans esitti pitämällään luennolla tieto- ja viestintätekniikan käyttöön liittyvän ajatuksen siitä, ettei tekniikka saa olla itsetarkoitus, vaan sen pitää tuoda oppimistapahtumaan jotakin sellaista, mikä siitä muuten puuttuisi. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna suunnittelemamme oppimisprosessin affordanssina on tietenkin se, että esikoululaiset nimenomaan opettelevat käyttämään digikameraa, käsittelemään ottamiaan kuvia ja harjoittelemaan verkossa pelattavan pelin laatimista. On aika mahdotonta opetella tällaisia taitoja ilman teknologiaa.
Valitsemaamme aihesisältöä "Eloton ja elollinen luonto" sen sijaan on mahdollista käsitellä muullakin tavoin: voidaan tehdä retki luontoon ja havainnoida ilmiöitä ja sitten muistinvaraisesti keskustella niistä luokassa. Keskustelua voidaan täydentää esim. tutkimalla luontokirjoja tai lehdistä leikeltyjä luontokuvia.
Itse otetut valokuvat tarjoavat lapselle kuitenkin erilaisen oppimiskokemuksen kuin "valmiit" kuvat. He voivat esimerkiksi itse valita kiinnostavat kuvauskohteet, jolloin käsitys luonnonilmiöstä monipuolistuu, kun kuvia sitten yhdessä katsellaan. Valokuvat antavat myös oivallisen mahdollisuuden lapsen havaintokyvyn harjaannuttamiseen: miten voidaan erottaa vaikkapa kaksi lintua toisistaan. Tai millaisia eroja löytyy perhosista?
Ryhmässä työskennellessään lapsi oppii myös sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoja ja oppimisen vertaistuki monipuolistaa oppimiskokemusta. Näin lapsella on mahdollisuus saada palautetta sekä opettajalta että toisilta lapsilta ja oppiminen tarjoaa palkitsevia kokemuksia.
Yhteistyö eri kouluasteiden kesken tarjoaa uudenlaisia oppimiskokemuksia sekä pienille että isommille oppilaille ja tietenkin myös opettajille.
1. Tavoitteet:
Kognitiivisena tavoitteena on se, että lapsi oppii luontoon liittyvät käsitteet eloton ja elollinen ja ymmärtää näiden sanojen merkityksen. Elollisen luonnon käsitettä laajennetaan myös käsitteisiin elävä ja kuollut. Tutustutaan myös käsitteisiin rakennettu ja rakentamaton ympäristö. Lapsi oppii myös luokittelemaan elinympäristössään tekemiään havaintoja. Olennaista on se, että lapsi ymmärtää, mikä ero on elollisen ja elottoman luonnon välillä sekä millä tavoin esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa luontoon (koivu näyttää talvella elottomalta, mutta on kuitenkin elossa). Tällaisen prosessoinnin ja pohtimisen jälkeen myös kuolema-teeman käsittely saattaa olla helpompaa (se on aihe, josta jokseenkin kaikki 6-vuotiaat ovat kiinnostuneita) eli luontoaihetta voi hyvin integroida myös uskonto- ja eettiseen kasvatukseen.
Opintokokonaisuus on suunniteltu esiopetuksen opetussuunnitelmien pohjalta. Keskeisenä oppimisen muotona tässä opintokokonaisuudessa ovat lapsen itsensä tekemät havainnot ja tutkimukset omassa elinympäristössään, mikä on tavoitteena myös valtakunnallisissa esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet).
Toiminnallisena tavoitteena on opetella digikameran käyttöä sekä kuvien siirtämistä tietokoneelle ja niiden käsittelyä eri ohjelmien avulla. Myös lähiympäristöön tehtävät retket tukevat oppimisen toiminnallisuutta, samoin tutun ympäristön aktiivinen tarkkailu ja tietoisten havaintojen tekeminen. Tätä tavoitetta tukee myös aiheeseen liittyvä leikki.
Niikon mukaan on tärkeää, että "lapselle ei pidä opettaa tiedettä vaan antaa löytää se itse". Opettajan tehtävä on tajota puitteet ja mahdollisuuksia lapsen omaehtoiselle oppimiselle. (Niikko 2006).
Tässä opintokokonaisuudessa digikameran ja tietokoneen käytön harjoittelulla on keskeinen rooli, ja se liittyy esim. Muhoksen kunnan esiopietuksen opetussuunnitelman tavoitteeseen, jonka mukaan opetuksen tulee kehittää koneiden ja laitteiden käyttöä ja ymmärtämistä. Tämä opintokokonaisuus voi tukea oppilaita oppimisessa käyttämään tieto- ja viestintätekniikkaa kehitystasonsa mukaisesti osana omaa oppimisprosessia, mikä on myös Muhoksen kunnan esiopetuksen yksi tavoite (Muhoksen kunnan esi- ja perusopetuksen kuntakohtaisen opetussuunnitelman yleinen osa).
Affektiivisena tavoitteena on tarjota lapselle elämyksiä hänen omassa lähiympäristössään sitä tietoisesti tarkkaillen ja yksityiskohtia havainnoiden. Esimerkiksi valokuvien ottaminen hämärässä on ihan erilaista kuin päivänvalossa. Myös eläinten tarkkailu niiden luonnollisessa elinympäristössä on kiinnostavaa: oravia, erilaisia lintuja, hyönteisiä tai matoja on kaupunkiympäristössäkin mahdollista havaita.
Näin voidaan tukea elämyksellisen ympäristösuhteen muotoutumista. Esim. Ojasen ja Rikkisen teoksen mukaan elämyksellisen ympäristösuhteen luomiseen voidaan pyrkiä mm. retkeilyn ja havaintokyvyn kehittämisen avulla sekä taide- ja ympäristökasvatusta yhdistämällä (Ojanen & Rikkinen 1995). Opintokokonaisuus on samassa linjassa myös Oulun kuntakohtainen esiopetussuunnitelman kanssa: opintokokonaisuuden avulla voidaan tukea lapsen luontosuhteen muotoutumista, joka on yksi esiopetuksen tavoite Oulussa (Oulun kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelman linjaukset 2001).
Sosiaalisena tavoitteena on, että lapsi tekee yhteistyötä toisten lasten kanssa ja voi ottaa vastaan ja tarjota vertaistukea. Samalla harjoitellaan sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoja, mm. opitaan neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja.
Piaget'n kehitysteorian mukaan lapsen kognitiivisen kehityksen vaihe esikouluiässä mahdollistaa toisten näkökulmien ymmärtämisen, ja jaetun ymmärryksen muodostaminen on mahdollista (Vilkko-Riihelä & Laine 2005b).
Tässä opintokokonaisuudessa voidaan harjoitella yhteisöllistä tiedon rakentamista Hakkaraisen ym. kehittämän tutkivan oppimisen mallia soveltamalla (Hakkarainen, Bollström-Huttunen, Pyysalo & Lonka 2005). Tutkivan oppimisen mallissa pyritään yhteisöllisesti tarkentamaan jokin tutkimuskohde ja -ongelma, muodostamaan sitä koskevia kysymyksiä ja selityksiä ja luomaan ja arvioimaan näin uutta asiaa koskevaa jaettua ymmärrystä ja tietoa. Kysymysten esittäminen toisille ja erityisesti miksi-kysymyksiin vastaaminen ovat yksi perusta oppimiselle. Opettajan tehtävä on tukea oppilaiden kysymys-vastaus-sykliä ja yhteisöllistä tiedonrakentamisprosessia. (Paavola, Hakkarainen & Seitamaa-Hakkarainen 2006).
Opintokokonaisuuden vaiheiden esittelyn yhteydessä on esitetty siinä toteutuva tutkivan oppimisen osa. Tutkivan oppimisen osia ovat mm. Kontekstin luominen, Ongelmien asettaminen, Työskentelyteorian luominen, Kriittinen arviointi, Syventävän tiedon hankkiminen, Tarkentuvan ongelman asettaminen, Uuden työskentelyteorian luominen ja Jaettu asiantuntijuus (Hakkarainen ym. 2005).
2. Oppimisympäristöt
Tässä työskentelyssä fyysisinä oppimisympäristöinä toimivat eskariryhmän luokkatila sekä sen lähiympäristö (rakennettu ja rakentamaton luonto)
Lev Vygostkyn mukaan lapsen ajattelu kehittyy nimenomaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa aikuisten, muiden lasten ja koko oppimisympäristön kanssa (Vilkko-Riihelä & Laine 2005b). Tässä opintokokonaisuudessa sosiaalisen oppimisympäristön muodostaa lapsiryhmä opettajineen ja avustajineen sekä kuvausretkillä mahdollisesti tavatut ihmiset (esim. vastaantulevalta koiranulkoiluttajalta voidaan kysyä lupaa koiran kuvaamiseen ja samalla voidaan jutella koirista muutenkin - ja oppia jotain uutta.)
Virtuaalisena oppimisympäristönä toimivat eskariyhteisön/koulun omat kotisivut, jonne oppimisprosessin tuloksena laadittavat pelit linkitetään. Tästä muodostuu myös oma sosiaalinen ympäräsitönsä, sillä pelaamaanhan voi tulla periaatteessa kuka tahansa.
3. Mihin tarpeeseen opintokokonaisuus on suunniteltu?
Tvt:n käytön haasteet esiopetuksessa liittyvät lähinnä resursseihin (mm. Pekkarinen 2001) ja opettajien riittämättömään teknologian osaamiseen ja opetuskäyttöön (Kankaanranta & Puhakka, 2008). Haluamme tällä opintokokonaisuudella tarjota esimerkin siitä, miten esikoulunopettajat voisivat mahdollisimman helpolla ja yksinkertaisella tavalla käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa lasten ajattelun kehittymisen tukena (vrt. Kangassalo 2001). Välineenä tässä tehtävässä käytetään digikameraa ja tietokonetta, joten suuria investointejakaan ei tarvitsisi tehdä kyseisen opintojakson toteuttamiseksi. Lisäksi opintojakso on sellainen, että sen voi helposti integroida useaan eri oppiaineeseen. Tvt:n käyttö tarjoaa lisää havainnollisuutta ympäristö- ja luonnontiedon opetukseen: elävän ja elottoman luonnon oppimiseen liittyvien kohteiden taltioiminen digikuvaksi säästää luontoa ja toisaalta itse otettujen kuvien tallettaminen, käsittely ja jakaminen mahdollistaa oppimisen jatkumisen myöhemminkin esimerkiksi kotona.
4. Oppimistapahtuman eteneminen
1. vaihe
Aluksi lapsille opetetaan digikameran käyttöä ja he saavat vapaasti kuvata toisiaan ja ympäristön kohteita. Samalla harjoitellaan kuvakulmien etsimistä, lähikuvien ottamista, tarkentamista ynnä muita valokuvaamiseen liittyviä teknisiä taitoja. Kamerat voivat olla lasten vapaasti käytettävissä ja tässä vaiheessa opettaja voi siirtää parhaita otoksia esim. ryhmän kotisivulle tai lapsen omaan digitaaliseen kasvun kansioon tai lähettää niitä vanhempien sähköpostiin. On huomattava, että lapsen kuvien liittäminen verkkosivuille edellyttää lupaa huoltajilta.
2. vaihe (Tutkivan oppimisen osat: Kontekstin luominen, Ongelman asettaminen, Työskentelyteorian luominen)
Seuraavaksi lasten kanssa käsitellään aihetta "Elollinen ja eloton luonto" tutkivan oppimisen mallin avulla (Hakkarainen ym. 2005). Lapset saavat kertoa tekemistään luontohavainnoista ja esittää kysymyksiä. Ajattelun haastamiseksi heitä rohkaistaan luomaan selittäviä intuitiivisia työskentelyteorioita kysymyksiin. Opettajan tehtävä on ohjata lasten keskustelua kohti tieteellisesti oikeaa käsitystä ilmiöstä (Havu & Järvinen 1997). Yhdessä vertaillaan ilmiöitä eri vuodenaikoina ja pohditaan mitä eroa on elollisella ja elottomalla luonnolla. Kun keskustelun avulla on löydetty olennaisimmat erot voidaan jo alustavasti ryhmitellä joitakin asioita elollisiin ja elottomiin, esim. kivi on eloton, puu on elollinen.
Lähikehityksen vyöhyke -käsitteen mukaisesti annettaessa lapselle mahdollisuus esittää kysymyksiä hänellä on myös valmius ottaa vastaan tätä aihetta koskevaa tietoa. Näin tieto on sellaista, jonka lapsi voi ikänsä, kehitystasonsa ja aiempien skeemojensa puitteissa oppia. (Vilkko-Riihelä & Laine 2005b)
3. vaihe (Tutkivan oppimisen osa: Syventävän tiedon hankkiminen)
Kun tehtävään liittyvät käsitteet on selvitetty siirrytään luontokohteiden valokuvaamiseen. Lapset jaetaan pienryhmiin (3 lasta voisi olla hyvä ryhmän koko) ja ryhmä tekee yhdessä havaintoja ja ottaa valokuvia. Hienoa olisi, jos jokaisella olisi kamera käytössä, mutta yksikin kamera ryhmää kohti riittää. Tässä tarjoutuu samalla mahdollisuus harjoitella tasapuolista vuorottelua ja yhteistyötä muutenkin. Lasten tehtävänä on kuvatessaan pohtia jo sitä, kumpaan ryhmään kuvattava kohde voisi kuulua. Retkiä voidaan tehdä useitakin, esim. sadesäällä voi havaita jotakin (esim. niitä matoja) joita ei poutapäivinä näy. Aiheen käsittelyä on mahdollista jatkaa myös ympäri vuoden, jolloin vuodenaikojen vaihtelun aiheuttamat muutoksetkin näkyvät kuvissa.
4. vaihe
Retken jälkeen opetellaan uusi tekninen taito, eli kuvien siirtäminen kamerasta tietokoneelle esim. photoshop-ohjelman avulla. Tämä vaihe toteutetaan pienryhmissä niin että opettaja/avustaja on koko ajan mukana ja varmistaa, että siirto onnistuu. (Lapselle on turhauttavaa, jos tehty työ menee hukkaan). Samalla lapset voivat arvioida ja valikoida ottamiaan kuvia: mikä on esim. teknisesti heikkotasoinen ja voidaan poistaa tai onko useita kuvia samoista kohteista, jolloin osasta voidaan luopua.
5. vaihe (Tutkivan oppimisen osat: Kriittinen arviointi, Syventävän tiedon hankkiminen, Tarkentuvan ongelman asettaminen)
Kun kaikkien ryhmien kuvat on tallennettu, niitä tarkastellaan yhdessä dataprojektorin avulla. Kuvien sisältöä pohditaan ja arvioidaan. Samalla niitä luokitellaan elollisiin ja elottomiin. Samalla kerrataan näiden termien merkitystä. Lapset saavat esittää kysymyksiä. Opettajan johdattamana laajennetaan edelleen elollisen käsitettä elävään ja kuolleeseen, esim. puistossa kasvava puu on elävä, pihalta löytynyt puukeppi kuollut.
6. vaihe (Tutkivan oppimisen osa: Jaettu asiantuntijuus)
Seuraavaksi lapset saavat opettajan avustuksella ryhtyä muokkamaan koko ryhmän ottamista kuvista muistipelejä esim. Macromedian Director-ohjelmalla. Pelejä varten kuvia voidaan ryhmitellä paitsi elollisiin ja elottomiin myös tarkemmin, esim. eläimet, puut, kasvit, kivet jne. Lapset työskentelevät ryhmissä ja opettelevat kuvankäsittelyä ja muita tarpeellisia teknisiä taitoja.
Pelin laatiminen on aika haasteellista ja jos ei opettajalla ole tarvittavaa tietotaitoa, tarjoutuu tässä loistava mahdollisuus kouluasteiden rajat ylittävään yhteistyöhön. Apua voidaan pyytää lähialueen yläkoulujen, lukioiden tai ammatillisten oppilaitosten tietotekniikan opiskelijoilta ja opettajilta. Yhteistyö tarjoaa monisuuntaisen oppimisen mahdollisuuksia ja on erityisen luontevaa yhtenäisperuskoulussa, jolloin eskarit ja yläkoululaiset voisivat yhteistyön merkeissä tutustua toisiinsa ja samalla kokemus yhteisestä koulu- ja oppimisympäristöstä lujittuu. Yhteistyöstä voi löytyä ratkaisu myös mahdolliseen resurssiongelmaan esim. tietokoneiden riittävän määrän tai pelin tekoon tarvittavan ohjelman suhteen.
7. vaihe
Lapset saavat pelata itse laatimiaan muistipelejä. Tarkoitus on, että peleistä laadittaisiin verkkoversiot, joita lapset voisivat pelata myös kotikoneiltaan ja mielellään interaktiivisesti siten, että kaveri pelaa samaa peliä omassa kodissaan. Näin lapset voivat näyttää myös vanhemmilleen, kuinka hienon pelin ovat osanneet tehdä ja "opettaa" heitäkin pelin pelaamisessa.
8. vaihe
Lasten kanssa keskustellaan oppimisprosessin kulusta ja arvioidaan, mitä opittiin, mikä oli helppoa, mikä vaikeaa, mitä he vielä haluaisivat aiheesta tietää jne. Tätä reflektointia tapahtuu luonnollisesti pitkin matkaa, mutta lasta on ohjattava myös tietoisesti pohtimaan omaa oppimistaan ja valitsemiaan oppimismenetelmiä. Samalla harjoitellaan myös palautteen antamista ja vastaanottamista, sillä merkityksellistä on myös toisilta lapsilta, opettajilta ja vanhemmilta saatu palaute.
Arvioinnissa oleellista on se, että ei arvioida vain työn lopputulosta vaan koko prosessia: työskentelyä yksin ja ryhmässä sekä oppimista itsessään. On myös huomioitava arvioinnin merkitys lapsen itsetunnon ja minäpystyvyyden kehittymisen näkökulmasta: tavoitteena on auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan ja kehitysmahdollisuuksiaan, ei esittää kritiikkiä lapsen tuotoksia kohtaan.
Erityisen tärkeää on ohjata lapsia antamaan rakentavaa palautetta toisilleen niin että arvoidaan toisen suoriutumista ja aikaansaannoksia, ei lasta itseään.
9. vaihe (Tutkivan oppimisen osa: Uuden työskentelyteorian luominen)
Vaikka varsinainen oppimisprojekti onkin saatettu päätökseen, aiheen työstämisen tulee jatkua edelleen. Opittuja taitoja voidaan hyödyntää myöhemminkin. Esimerkiksi voidaan ottaa lisää kuvia, joita käytetään eri tavoin: tehdään uusia pelejä, valokuvanäyttely, joulukortteja tai vaikkapa kuvakirja teksteineen. Taitojen ja tietojen karttumisen myötä voidaan oppimista syventää ja samalla löydetään uutta opittavaa ja ehkä myös havaitaan jotakin uutta siinäkin, mikä on aikaisemmin opittu.
5. Oppimistapahtuman integrointi
Elollinen - eloton aiheen käsittelyä voidaan helposti integroida muuhun opetukseen. Esimerkiksi valokuvien ottaminen sinänsä on jo kuvataiteen opetusta, mutta aihetta voidaan työstää myös piirtämällä ja maalaamalla. (Esim. sarjakuva: puu eri vuodenaikoina.)
Taide- ja ympäristökasvatukseen liittyen voidaan keskustella siitä, mitkä kuvat ovat lapsista kauniita (tai rumia), ja pohtia liittyvätkö ne rakennettuun ympäristöön (ihmisen rakentamaa) vai luonnonympäristöön.
Äidinkielen puitteissa otettuhin kuviin voidaan kehitellä tarinoita ja samalla pohtia sitä, mitä on tapahtunut ennen kuvan ottamista ja mitä tapahtuu sen jälkeen.
Valokuvaaminen ja kuvankäsittely tietokoneella edellyttää avaruudellista hahmottamiskykyä ja loogista päättelyä voidaan harjoitella myös asettamalla eri retkien aikana samasta kohteesta otettuja kuvia aikajärjestykseen (kesä-syksy-talvi-kevät). Näin lapsen loogis-matemaattiset taidot harjaantuvat.
Eettiseen ja uskonnolliseen kasvatukseen aihe luo hienon taustan. Jos tämä projekti alkaisi heti syyslukukauden alussa, olisi luontevaa liittää pyhäinpäivän tienoille retki hautausmaalle ja siitä päästäisiin sitten kuolema-teeman käsittelyyn: ihminen on osa elollista luontoa ja kaikki elollinen syntyy elää ja kuolee, niin myös ihminen.
Lapsi konkretisoi kokemuksiaan leikin avulla (esim. Niikko 2006). Liikuntatuokioihin ja ulkoiluun voisi liittää Elollinen - eloton -leikin: kukin lapsi on vuorollaan leikin johtaja ja nimeää erilaisia asioita, esim. puu, kukka, talo, kivi, lapsi... Jos aihe on elollinen, toiset alkavat hyppiä paikallaan ja loruilevat: "Kasvaa, kasvaa, kukka kukka kasvaa." Jos sana kuvaa elotonta luontoa, kyykistyään hiljaa paikoillaan ja loruillaan kuiskaten "ei kasva, ei kasva, kivi ei kasva". Tällainen leikki on eräänlaista vastavuoroisen opettamisen alkeisharjoittelua. Leikin avulla on myös mahdollista hauskalla tavalla vahvistaa opittua ja samalla leikki tuo oppimiseen mukaan kehollisen elementin.
6. Oppimistapahtuman affordanssit
Marjaana Veermans esitti pitämällään luennolla tieto- ja viestintätekniikan käyttöön liittyvän ajatuksen siitä, ettei tekniikka saa olla itsetarkoitus, vaan sen pitää tuoda oppimistapahtumaan jotakin sellaista, mikä siitä muuten puuttuisi. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna suunnittelemamme oppimisprosessin affordanssina on tietenkin se, että esikoululaiset nimenomaan opettelevat käyttämään digikameraa, käsittelemään ottamiaan kuvia ja harjoittelemaan verkossa pelattavan pelin laatimista. On aika mahdotonta opetella tällaisia taitoja ilman teknologiaa.
Valitsemaamme aihesisältöä "Eloton ja elollinen luonto" sen sijaan on mahdollista käsitellä muullakin tavoin: voidaan tehdä retki luontoon ja havainnoida ilmiöitä ja sitten muistinvaraisesti keskustella niistä luokassa. Keskustelua voidaan täydentää esim. tutkimalla luontokirjoja tai lehdistä leikeltyjä luontokuvia.
Itse otetut valokuvat tarjoavat lapselle kuitenkin erilaisen oppimiskokemuksen kuin "valmiit" kuvat. He voivat esimerkiksi itse valita kiinnostavat kuvauskohteet, jolloin käsitys luonnonilmiöstä monipuolistuu, kun kuvia sitten yhdessä katsellaan. Valokuvat antavat myös oivallisen mahdollisuuden lapsen havaintokyvyn harjaannuttamiseen: miten voidaan erottaa vaikkapa kaksi lintua toisistaan. Tai millaisia eroja löytyy perhosista?
Ryhmässä työskennellessään lapsi oppii myös sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoja ja oppimisen vertaistuki monipuolistaa oppimiskokemusta. Näin lapsella on mahdollisuus saada palautetta sekä opettajalta että toisilta lapsilta ja oppiminen tarjoaa palkitsevia kokemuksia.
Yhteistyö eri kouluasteiden kesken tarjoaa uudenlaisia oppimiskokemuksia sekä pienille että isommille oppilaille ja tietenkin myös opettajille.